sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Systeemit, kompleksisuus ja verkostot yksinkertaisesti selitettyinä OSA 2

Verkostojen tärkeys on ymmärretty tiedemaailmassa vasta suhteellisen lyhyen aikaa. Kuten jo ensimmäisessä osassa esitin; anaalyysin voittokulku on johtanut siihen, että siinä missä tiede on onnistunut valtaisan hyvin mallintamaan ja selvittämään tiettyjen rajattujen ongelmien syitä ja seurauksia, ovat eri tieteen haaroja yhteen nivovat synteesit jääneet alakynteen. Verkkoteoria onkin saavuttanut suuria edistysaskelia viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Kompleksisuuden ymmärtämisessä verkkoteoria on pyrkinyt löytämään taustalla vaikuttavia rakenteita. 


Verkkojen tutkimuksen historia

Verkkoteorian ensiaskeleet syntyivät graafiteorian kehityksessä 1700-luvulla. Matemaatikko Leonhard Eulerin nähdään ensimmäisenä käyttäneen käsitteitä “solmu” ja “linkit”. Nämä esiintyivät Eulerin esseessä, jossa hän pyrki selvittämään Königsberg –nimisessä kaupungissa olleiden seitsemän sillan ja niiden kautta kulkevan reitin mahdollisuutta siten, että jokaisen sillan yli käveltäisiin vain kerran. Verkkoteorian ensimmäiset itsenäiset mallit alkoivat kuitenkin rakentua vasta 1900-luvun alkupuolella. Paul Erdös ja Alfred Rényi kehittivät niin sanotun satunnaisen verkon (Random network) teorian vuonna 1959, joka vallitsi aina pitkälle 1900-luvun lopulle verkkoteorian paradigmana. Tälläisessä satunnaisessa verkossa jokaisella solmulla tulee olla keskimäärin yli yksi linkki, jotta verkko säilyy kytkettynä ja toimintakykyisenä. Satunnaista verkkoa kuvaavia termejä ovat muun muassa demokraattinen, tasa-arvoinen, resilientti ja yksinkertainen. 

Verkkoteoria kuitenkin kehittyi jatkuvasti. Eräänä suurena askeleena olivat Stanley Millgramin tutkimukset siitä, kuinka pieneksi sosiaalinen maailma oli kehittyneissä yhteiskunnissa muuttunut. Vuonna 1969 hän selvitti kirjetutkimuksensa avulla kuinka kaukana ihmiset Yhdysvalloissa olivat toisistaan yhteisten tuttaviensa kautta. Yllätyksenä tuli, että keskimäärin kahden täysin toisilleen tuntemattoman ihmisen välissä eri puolilla Yhdysvaltoja ei ollutkaan satoja välikäsiä, vaan koehenkilöt olivat keskimäärin vain noin kuuden kädenpuristuksen päässä toisistaan. Alkoi paljastua, että sosiaalisissa verkoissa oli jotain mitä ei ymmärretty: maailmamme oli paljon pienempi, kuin satunnaisten verkkojen tarjoaman teorian perusteella olisi pitänyt olla. Internet ja tietoteknologia mahdollistivat aivan uudenlaisia mahdollisuuksia tutkia verkostoja. 

Uudenlainen ymmärrys verkoista kehittyi askel askeleelta. Mark Granvetter huomasi sosiaalisessa elämässä niin sanottujen heikkojen siteiden merkitysten, artikkelissaan vuodelta 1973. Tätä kautta hahmottui se, että sosiaalisessa maailmassa verkostot eivät toimineet kuten Erdös ja Réneyi olivat mallintaneet. Heikot siteet yhdistivät useat tiiviit ystävä- tai työkollegapiirit toisiinsa, joiden kautta tieto, muoti, huhut jne. pääsivät leviävään nopeasti läpi yhteiskunnan. Yhteiskunnallisten verkkojen ryvästymistä, eli yhteenkytkeytyneisyyttä alettiin myöhemmin tutkia muun muassa laskemalla niin sanottuja Erdösin lukuja eri tiedemiehille etenkin matematiikan parissa. Luku kertoo yksinkertaisesti, kuinka kaukana jokin matemaatikko on Erdösistä ja hänen kollegoistaan joiden (507) kanssa hän kirjoitti yhteensä yli 1500 artikkelia. Tutkimuksissa ilmeni, että useimpien matemaatikkojen luku vaihteli kaden ja viiden välillä. Myös muiden tieteenhaarojen kirjoittajien kanssa esiintyi hyvin alhaisia lukuja, josta selvä johtopäätös on että tiedemaailma on poikkeuksellisen kytkeytynyt verkko. 

Kehitys johti niin sanottujen kytkeytyjien tai napojen, tai supersolmujen havaitsemiseen ja niiden merkityksen ymmärtämiseen. Yksinkertaisesti niillä oli poikkeuksellisen paljon linkkejä toisiin solmuihin. Mikä olennaisinta tämän ilmiön huomattii pian olevan poikkitieteellinen: sekä biologiassa, ekologiassa, että taloustieteessä ja sosiologiassa nähtiin samanlaisia verkostojen rakenteita. Uudet tutkimukset Internetin verkoston rakenteesta mullistivat käsityksen verkoista. Havainnot, joiden mukaan kytkeytyjät todellakin muodostivat verkon ytimen niin Internetissä, Hollywoodin näyttelijöissä, lentoliikenteessä ja soluissa, tekivät aiemmista havainnoista sysäsi verkkoteorian uudelle tasolle. Navat ja niiden muodostuminen ei ollutkaan sattumaa, vaan osa verkkojen rakennetta joka määräytyi matemaattisten lakien perusteella. Uusia verkkoja alettiin nimittämään mittakaavattomiksi verkoiksi (Scale free network), koska niiden solmujen kytkeytyneisyyden määrä noudatti potenssijakaumaa, eikä kellokäyrää. Pian oli selvää, että mittakaavattomuus oli kompleksisten verkostojen normaalitila. 

Seuraava suuri huomio verkkoteoriassa oli se, että satunnaisten verkkojen oletuksena olleen staattisuuden kyseenalaistaminen. Verkkojen olennaisena piirteenä oli kasvu, jota aiemmat teoriat eivät olleet huomioineet. Toiseksi huomio keskittyi itse napoihin, mitkä ominaisuudet tekivät niistä juuri verkostojen keskipisteitä? Termi nimeltä kytkennän suosinta alkoi hahmottua. Ihmisten käyttäymisessä on ominaista suosion puoleensavetäminen: tiedostamattamme lisäämme linkkejä solmuihin jotka ovat napoja ja kytkijöitä verkostoissa. Kuitenkin kaikki solmut ovat etenkin sosiaalisissa verkostoissa erilaisia kelpoisuudeltaan. Ne siis luovat uusia linkkejä eri nopeudella. Google on esimerkki erittäin korkean kelpoisuuden solmusta, joka eteni valtavalla nopeudella solmusta navaksi. Verkostojen dynamiikassa onkin olennaista solmujen jatkuva kilpailu linkeistä. Yhteiskunnan eri verkostoissa solmut kilpailevat toisiaan vastaan, mutta toisissa järjestelmissä, kuten soluissa linkkejä luodaan kokonaisuuden kannalta edullisesti. 

Uudenalaisen verkkoteorian ytimeen siis kiinnittyivät staattisuuden sijasta kasvu, sattunnaisuuden sijasta mittakaavaton ja rakenteen sijasta evoluutio. Kompleksisimpien verkostojen havaittiin olevan mittakaavattomia. 


Verkkojen kytkeytyneisyys ja vaarat

Massiiviset sähkökatkot, kuten Yhdysvaltojen länsiosissa 1996 ja itärannikolla 2003 ovat paljastaneet kytkeytyneen teknologisen yhteiskunnan haavoittuvaisuuden. Ihmisten luomissa verkostoissa ja järjestelmissä viat ovat yleisiä, mutta luonnon vastaavissa on sen sijaan hämmästyttävä virheensietokyky. Toisaalta taas kytkeytyneisyys synnyttää vikojen sietokykyä ja elinvoimaisuutta. Kytkeytyneisyys näyttää siis olevan luonnon universaali piirre säilyttää elinvoimaisuus. Kysymys verkkojen romahduksesta, siis kokonaisuuden hajoamisesta paloihin liittyy solmujen ja niiden välisten linkkien poistumiseen. Verkoilla vaikuttaa olevan yleensä jokin tietty virhekynnys, johon saakka ne kestävät solmujen ja yhteyksien menetystä, mutta jonka jälkeen ne hajoavat palasiksi. Kyseessä ei siis ole asteittainen prosessi, vaan verkko hajoaa nopeasti, kun kynnys on ylitetty. Tutkimuksissa on ilmennyt, että mittakaavattomilla verkoilla on kyky kestää suuria menetyksiä, esimerkiksi Internetin reitittimistä suuri osa voi olla epäkunnossa, mutta verkko on silti toimintakykyinen. 

Mittakaavattomien verkkojen elinvoiman salaisuus on siinä, että koska enemmistö koko verkon solmuista on pieniä ja vain muutamat ovat napoja, sattumanvaraisesti valittuna pelistä putoaa pois todennäköisimmin merkityksettömiä solmuja. Myöskään yhden navan menettäminen ei vielä riitä kaatamaan verkkoa. Tilanne kuitenkin muuttuu, mikäli mittavapaata verkkoa vastaan hyökätään tiedostetusti, eli kohteiksi otetaan sattumanvaraisten solmujen sijasta navat. Kyseessä on mittakaavattoman verkon luontainen ominaisuus. Niiden sitkeyden ja elinvoimaisuuden hinta on hauraus. Toisin sanoen siis mittavapaat verkot kestävät hyvin häiriöitä, mutta huonosti hyökkyksiä. Kuitenkin mittavapaan verkon romahduttaminen vaatii 5-15 % napojen yhtäaikaista poistamista. Kaskadihäiriö on tapahtuma ketju joka alkaa yhden solmun pettämisestä. Siinä yksi häiriö siirtää kuormituksen verkon toisille solmuille ja mikäli tuo kuormitus ylittää noiden solmujen kantokyvyn, pettävät myös seuravaat solmut. Kaskadihäiriöt ovat tuttuja voimansiirtoverkoista, mutta myös Internetistä palvelunestohyökkäyksinä. Niitä on havaittu myös taloudessa, kun pankkien maksuhäiriöt voivat kaataa toisia pankkeja ja yrityksiä suurella nopeudella. Kaskadihäiriöt ovat kompleksisten verkostojen piirre ja niiden mekanismeja ei ole juurikaan tutkittu. Virukset, sekä biologiset, että tietokone, leviävät mittakaavattomissa verkoissa napojen välitysellä. Napojen kontrollointi tulee tällöin keskeiseksi kysymykseksi niiden leviämisen ehkäisemisessä.

Talous on erittäin kytkeytynyt verkko päättävien toimijoiden osalta. Esimerkiksi vuoden 2001 tutkimuksessa Fortune 1000 yritysten 10100 johtajavirassa oli yhteensä 7682 henkilöä. Näistä 79 % oli vain yhdessä tehtävässä, mutta 14 % kahdessa ja 7% useammassa kuin kahdessa virassa. Näiden napojen ansiosta koko verkosto kutistui pieneksi maailmaksi jossa jokainen johtaja oli vain noin 4,6 kädenpuristuksen päässä toisesta. Verkostoilmiö ei rajoitu pelkästään korkeisiin virkoihin, asiantuntijat kuuluvat usein samankaltaisiin kytkeytyneisiin verkkoihin.


Verkostot ja talous

Globalisaation ja kasvavien suuryritysten takana vaikuttaa myös mittakaavaton verkko ja sen lait. Talouden kasvamiselle ja kehitykselle näyttää olevan luontaista napojen, eli suuryritysten kasvaminen ostamalla pienempiä yrityksiä. Verkostojen ymmärtäminen on nykyään elinehto taloudellisessa toiminnassa. Klassinen tapa ymmärtää organisaation rakennetta on ollut niin sanottu puu-malli, jossa johto on juuristo ja oksat ovat eri osastoja. Tämä malli ei kuitenkaan toimi nykyisen informaatiotulvan keskellä, vaan verkosto-organisaatio on uusi malli toimia joustavasti dynaamisessa ympäristössä. Talousteoria on perinteisesti ymmärtänyt taloutta hintamekanismin ja siten yksittäisten toimijoiden pelinä, ei verkostona. Tämä on kuitenkin muuttumassa, sillä talous on verkkoteorian valossa erilaisten toimijoiden verkko. Talouskriisit voidaan ymmärtää paremmin verkkoteorian valossa. Häiriöt etenevät kaskadihäiriön omaisesti alkaen jostakin mitättömän pienestä tapahtumasta, kuten Aasian talouskriisissä 1990-luvun lopussa. Talouden voimakas verkottuminen on ilmeistä. Ulkoistamisessa on erittäin tärkeää ymmärtää verkkojen merkitys, mikäli tämä laiminlyödään ovat suuret häiriöt ja toiminnan lamautuminen mahdollisia seurauksia. Koska globalisaatio ja ulkoistaminen osoittavat vain kasvavan, on verkostojen ymmärtäminen olennaista.

Globalisaatio on määritelty maailmanlaajuiseksi systeemiksi, joka on tullut niin kytkeytyneeksi, että talous ja sosiaalinen elämä ovat vuorovaikutuksessa maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Tämän johdosta jokaisen kaupungin tarkastelu on tarpeen yhdistää maailmanlaajuiseen systeemiin, eikä tarkastella pienempänä kokonaisuutena. Maailmankaupungit toimivat globalisaation napoina, eli poikkeuksellisen paljon linkkejä omaavina solmuina ja yhdistävät paikalliset alueet maailmanlaajuiseen verkkoon. Valtiot ovat jääneet globalisoituneessa maailmassa eräällä tapaa sivuun, koska ne ovat edelleen tiukasti rajattuja maantieteellisesti.


Kestävät verkot

Sotilaspiireissä on käytetty verkkoteoriaa vuosikymmeniä. Eräs varhaisimpia sovelluksia olivat ydinsodan varalle tehdyt mallinnokset siitä, millainen viestintäjärjestelmä kestäisi myös ydinsodan. Tuolloin huomattiin jo olemassa olevien viestintäjärjestelmien tähtimäinen eli keskitetty rakenne (alla kuva 1), eli ne olivat vaarallisesti keskittyneitä. Toinen käytössä olleita järjestelmiä kuvaava verkkorakenne oli keskittämätön (alla kuva 2), jossa oli kyllä eri napoja mutta yhdenkin navan putoaminen pois olisi lamauttanut suuren osan verkosta. Paul Baran ehdotti ratkaisuksi hajautettua verkkorakennetta (alla kuva 3), josta tulikin Internetin pohjapiirrustus. Hajautetussa verkossa on paljon päällekkäisyyksiä ja sen vuoksi ne voivat helposti korvata puuttuvien solmujen aiheuttamia yhteyksiä. Rakenteellisesti Internetin kerrotaan muistuttavan paljolti ekosysteemiä, joka on hämmästyttävää sillä se koostuu kuitenkin ihmisen rakentamasta infrastruktuurista ja raaka-aineista. Verkkoja ymmärtämällä voidaan myös estää kaskadihäiröitä. Tuhon eteneminen voidaan paikallistaa verkostossa ja tärkeitä solmuja vahvistaa ja siten asentaa eräänlaisia palomuureja estämään kaskadihäiriön kulkua. 




Kuva 1. Keskitetty verkkorakenne (sovellettu Barabasi 2002, 144)


Kuva 2. Keskittämätön verkkorakenne (sovellettu Barabasi 2002, 144)



Kuva 3. Hajautettu verkkorakenne (sovellettu Barabasi 2002, 144)


Tämä kirjoitus oli samalla ote kandidaatintutkielmastani, jota työstän tämän kevään ja kesän aikana. 



Kirjallisuus:

Barabasi, Albert-László (2002). Linkit – verkostojen uusi teoria. Helsinki: Terra Cognita.

Byrne, David (1998). Complexity Theory and the Social Sciences. London: Routledge.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Systeemit, kompleksisuus ja verkostot yksinkertaisesti selitettyinä

Kompleksisuus, verkostot ja järjestelmien ymmärtäminen on tieteen suurimpia haasteita, mutta valitettavasti tuntuu että keskustelu on jäänyt liiaksi pelkästään tiedemaailman sisälle. Mielestäni olisi jokaiselle ihmiselle tärkeää ymmärtää mitä nämä käsitteet ovat ja miksi ne vaikuttavat kaikkien elämään. 

Aloitetaan kompleksisuudella, termillä jota olen tässä blogissa viljellyt melko ahkerasti. Lienee paras aloittaa sillä, miksi kompleksisuus ei ole ollut tähän asti niin suuren kiinnostuksen kohteena. Tiedemaailmassa on pääsääntöisesti noudatettu reduktionismi nimistä ajattelua ja analyysin menetelmää (analyysi = pilkkoa kokonaisuus paloihin joita ymmärrämme), jossa tärkeimmäksi on nähty tiedon ja tieteen kehittäminen pala kerrallaan. Eli olemme saavuttaneet suurta ymmärrystä erilaisista varsin eristetyistä asioista, joiden avulla ja joita yhdistelemällä olemme kyenneet luomaan nykyiset hienot teknologiamme. 

http://akilleenkanta.blogspot.fi

Kompleksisuus onkin ilmiö joka on alkanut kiehtoa tiedemiehiä, kun on huomattu, että reduktionismilla on omat rajansa. Osa on sitä mieltä, että osasista saatu tieto on jo saavuttanut huippunsa, joten kiinnostuksen on luonnollista suuntautua järjestelmien tasolle. Talous on hyvä esimerkki, siinä meillä on eittämättä empiirisesti todistettuja faktoja, jotka pätevät eri osasten kohdalla. Tosin on muistettava, että osa näistä faktoista jotka ovat muuttuneet jopa premisseiksi, eli perusoletuksiksi ovat kyseenalaisia. Esimerkiksi näin voitaneen sanoa homo economicus -olettaman osalta. Eli että jokainen yksilö taloudessa pyrkii maksimoimaan oman hyvinvointinsa. Näinhän ei kuitenkaan ole todellisuudessa, vaan ihmisillä on erilaisia ideologioita ja elämänkatsomuksia. Taloustieteessä ei kuitenkaan ole aikaa tai mahdollisuuksia lähteä kyseenalaistamaan tällaisia premissejä, koska se tavallaan johtaisi ikuiseen väittelyyn. OK, mutta silti tullaan tilanteeseen, että vaikka tietäisimme kaikkien järjestelmän osien ominaisuudet ja niiden tavoitteet, kadotamme todellisuudessa kontaktin siihen mitä syntyy kaikkien osasten yhteistoiminnasta. Tämä on kompleksisuuden haaste. Se on järjestelmän ominaisuus, jotain enemmän tai vähemmän kuin osiensa summa. Olennaisinta on ymmärtää, että mahdollisten lopputulemien määrä on niin suuri, että tarkkaa ennustetta järjestelmän toiminnan seurauksista on mahdoton antaa. 

http://akilleenkanta.blogspot.fi

Tässä uudenlaisessa tavassa yrittää ymmärtää maailmaa ovat olennaisina järjestelmät, verkostot ja kompleksisuus. Kiinnostus siis keskittyy osien ymmärtämisen sijasta niiden yhteisvaikutukseen. Vielä muutama vuosikymmen sitten koko ilmiö oli lähes tuntematon, mutta nyt arvellaan että tuleva vuosisata on nimenomaan kompleksisuuden ja verkostojen vuosisata tieteessä. Tiedämme valtavasti eri osista, mutta todella vähän niiden yhteistoiminnasta. Kompleksisuuden selkärangan muodostavat verkot, joiden tutkimus on suorastaan räjähtänyt viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. On huomattu, että verkkoteoria on hyvin universaali, se käsittää itseasiassa ei pelkästään internetiä, joka mahdollisti koko teorian, vaan ylipäänsä kaikki systeemit aina biologiasta yhteiskuntatieteisiin. Kaikista systeemeistä on mallinnettavissa verkko, jonka perusteella se toimii. Oli kysymys sitten ihmisen kehosta, sotilasorganisaatiosta, internetistä tai soluista. 

http://akilleenkanta.blogspot.fi


Kompleksisuuden ymmärtämisessä haasteensa asettavat myös ns. kynnyspisteet (tipping point), joilla viitataan johonkin kynnykseen, jonka jälkeen kompleksinen järjestelmä muuttuu ei-lineaarisesti. Ilmastotieteilijät ovat varoittaneet tästä ilmastonmuutoksen kohdalla. Nimittäin ilmastonmuutos voi kehittyä lineaarisesti pitkään, mutta kynnyspisteen ylitettyään se saattaa vaihtaa kokonaan tasapainotilaansa. Tätä on havainnollistettu yksinkertaisesti rantapallo hiekkarannalla -esimerkillä. Ylhäällä olevassa kuvassa olen yrittänyt havainnollistaa tätä. Vaiheessa yksi systeemi on tasapainotilassaan ja pallo ikään kuin heilahtelee rannalla olevassa syvänteessä reunalta toiselle. Vaiheessa kaksi systeemi saavuttaa kynnyspisteen ja pallo ei enää palaa vanhaan tasapainotilaan, vaan siirtyy johonkin uuteen ja tuntemattomaan kohdassa kolme. 

http://akilleenkanta.blogspot.fi

Kompleksisuus käyttäytyy tavalla joka ei ole lineaarisesti mallinnettavissa. Lineaarisuus on ennustettavaa kehitystä, joka on nykyisen yhteiskuntamme ideologioiden ytimessä. Kehitysaskeleet ovat saman suuruisia ja ne jatkuvat ikuisuuteen. Kompleksisuuteen liittyy kuitenkin vahvasti ei-lineaarisuus, eli kehitys ei ole mallinnettavissa yksinkertaisesti. Eri osia on yksinkertaisesti liikaa, ja niiden yhteisvaikutusta voidaan vain yrittää säädellä jollakin tavalla. Tarkka ennustaminen on mahdotonta. Tämän vuoksi onkin surullisen huvittavaa, kun lineaarisia malleja yritetään soveltaa kompleksiseen järjestelmään kuten talous. 

http://akilleenkanta.blogspot.fi

Kompleksisuutta ei saa sekoittaa monimutkaisuuteen, kuten usein tehdään. Suomennettaessa sana complexity usein käännetään sekä kompleksisuudeksi, että monimutkaisuudeksi. Näillä termeillä on kuitenkin perustavanlaatuinen ero. Nimittäin monimutkaisuus on eräänlaista hallittua kompleksisuutta, eli siis eri osat (vihreät pallot) on yhdistetty siten että niiden tuottama lopputulos on ennustettavissa. Kello on klassinen esimerkki monimutkaisesta systeemistä, jossa on eri osia mutta niiden lopputulos on tiukasti säännelty. Osien lukumäärä on tiukasti säännelty samoin kuin niiden tulos. 



Kompleksisuus on siis eri asia, kuin tällainen kontrolloitava järjestelmä. Kompleksisessa systeemissä eri solmujen, eri palasten (vihreät pallot) määrää ei voida säännellä; se kasvaa tai laskee ja systeemi muokkautuu sen perusteella. Tämä tarkoittaa, että mitään lineaarisia sääntöjä ei ole olemassa sen suhteen mitä järjestelmä tuottaa. Toisin sanoen sitä ei voida kontrolloida palasten kautta. Sen sijaan ohjaaminen voi olla mahdollista, mutta vain jos tiedetään riittävän hyvin systeemiin vaikuttavat asiat. Talous on hyvä esimerkki kompleksisesta systeemistä. Silti valtavirtataloustiede perustuu edelleen reduktionistiseen ajatteluun. Jotkin taloustieteen koulukunnat ovat siirtyneet kohti systeemiajattelua, kuten ekologinen taloustiede ja vakaan tilan talous. 

http://akilleenkanta.blogspot.fi


Ongelma syntyy, kun elämme maailmassa, jossa monimutkaiset ja kompleksiset systeemit elävät rinnatusten. Tuntuu olevan ihmisen luontainen halu käsittää maailma kontrolloitavissa olevaksi monimutkaisuudeksi. Valitettavasti näin ei näytä runsaan todistusaineiston valossa olevan, vaan pikemminkin ymmärrämme paljon eri osien toiminnasta, mutta todella hälyyttävän vähän niiden yhteistoiminnasta. Tämä on muun muassa Nassim Talebin musta joutsen -teorian taustalla. Elämme kompleksisten järjestelmien keskellä, verkossa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja seurauksia on vaikea ellei jopa mahdoton ennustaa. Kiinnostumattomuus johtuu ehkä myös siitä, että koska kompleksisuutta ei pystytä kontrolloimaan, se mielletään ikään kuin hyödyttömäksi tutkimuksen kohteeksi. Näin ei kuitenkaan ole, vaan nimenomaan kompleksisia järjestelmiä tulisi yrittää ymmärtää enemmän ja paremmin, vaikkakin on todennäköistä että koskaan emme niitä voi täydellisesti ymmärtää. Tässä kohdin kuitenkin edes pieni ymmärrys on parempi, kuin asian sulkeminen pois. Mikäli haluamme edes yrittää ymmärtää nykyisiä talous- tai ympäristöongelmia, on fokus siirrettävä reduktionismista kompleksisuuden ymmärtämiseen. Eräs parhaista keinoista ymmärtää kompleksisuutta on yrittää ymmärtää näiden järjestelmien anatomiaa, jossa pisimmällä on verkkotiede.

Verkoista lisää seuraavassa kirjoituksessa.



Dokumenttisuositus: Connected: The Power of Six Degrees





Kirjallisuutta:

Barabasi, Albert-László (2002). Linkit – verkostojen uusi teoria. Helsinki: Terra Cognita.

Byrne, David (1998). Complexity Theory and the Social Sciences. London: Routledge.


Tainter, Joseph A. & Patzek, Tadeusz W. (2011). Drilling Down – The Gulf Oil Debacle and Our Energy Dilemma. Copernicus Books.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Ukrainan kriisi - näkökulmaeroja lännen ja idän välillä

Jokainen moderni länsimaalainen on nykyään tilanteessa, jossa hänellä on pääsy molempien osapuolien tarjoamaan uutisvirtaan ja propagandaan sekä virallisesti, että epävirallisesti. Virallisesti tämä tapahtuu television, lehtien ja nettisivujen kautta, epävirallisesti esimerkiksi Twitterin kautta. Mielenkiinnolla olen huomannut, miten Ukrainan tilanteesta vallitsee kaksi täysin toisistaan poikkeavaa näkökulmaa riippuen siitä oliko kyseessä niin sanottu länsimedia, vai venäläinen. Tilanne on haasteellinen kaikille, jotka haluaisivat edelleen elää aikakaudella, jolloin asioista oli vain yksi totuus. Koska itse olen kiinnostunut selvittämään molempien puolien näkökulmia, yritän purkaa tämän kahtiejaon tähän kirjoitukseen.


1. Euroopan ja USA:n näkemys Ukrainan kriisistä

- Ukrainassa oli korruptoinut valtiojohto, jonka kansa syrjäytti saadakseen demokratiaa
- Ukrainassa on nyt uusi demokraattinen ja vapautta arvostava hallitus vallassa
- Ukrainan hallitus oli ryhtymässä toimiin, mutta Venäjä häiritsi suvereenin maan koskemattomuutta lisäämällä joukkoja Krimillä ja valtaamalla kohteita siellä
- Venäjä rikkoo kansainvälisiä sopimuksia miehittämällä Krimin niemimaata


Ukrainan vanhassa hallinnossa oli valtavia ongelmia ja kansan tyytymättömyys oli suurta. Kuinka suurta roolia länsimaat lopulta näyttelivät on epäselvää. Lienee kaikille hyväksi, että Janukovits syrjäytettiin vallasta, mutta ongelmana on että hänet ilmeisesti oli äänestetty demokraattisella tavalla valtaan. Se taas tarkoittaa, että suuri osa väestöstä ei voi olla tyytyväinen vallankumoukseen. Mikä on Ukrainan uuden hallituksen tausta ja kuinka hyvin siinä on huomioitu itäsen osan venäläiset? Joidenkin tietojen mukaan uuden hallinnon ensimmäisiä toimia oli heikentää venäjänkielen asemaa maassa. Tämä ei vaikuta kovin yhtenäistävältä politiikalta. Mikäli kuitenkin nähdään, että Ukrainan uusi hallinto on legitiimi ja edustaa koko kansaa, tästä seuraa johtopäätös, että Venäjän toimet ovat yksiselitteisen vääriä ja sodanjulistus Ukrainalle. Tästä ei liene epäselvyyttä, kunnes sitten tutustutaa Venäjän näkökulmaan, jonka johdosta koko tilanne mutkistuu merkittävästi. 


2. Venäjän näkemys Ukrainan kriisistä

- Ukrainan Maidan protestiliike oli Yhdysvaltojen ja EU:n tukema ja aikaansaama vallankumous
- Uusi hallitus on tullut valtaan vallankumouksella ja on siten epädemokraattinen ja illegitiimi
- Uudessa hallituksessa on äärioikeistolaisia aineksia, jotka edustavat vain Ukrainan läntisten osien ukrainainalaista enemmistöä
- Ukrainassa ei ole tällä hetkellä laillista hallitusta ja maa on käytännössä sisällissodassa
- Ukrainan venäläinen vähemmistö ja idässä enemmistö tarvitsee Venäjän suojelua
- Sevastopolin tukikohta oli alivarusteltu sotilaiden ja kaluston osalta pahimman skenaarion varalta, ja sen strategisen merkityksen ja siellä olevien aseiden vuoksi sen asemaa oli vahvistettava


Kuten huomataan suurin epäkohta kohdistuu uuteen hallitukseen ja sen lainvoimaisuuteen. Venäjä ei pidä uutta hallitusta laillisena, koska se tuli vallankumouksellisesti valtaan. Ilmeisesti näin eivät myöskään ole nähneet asiaa itäiset maakunnat ja Krimin autonominen alue, joka ilmoitti eroavansa Ukrainasta. Krim on jopa pyytänyt Venäjää turvaamaan alueensa Ukrainan uutta hallitusta vastaan. Mikäli katsotaan, että Ukrainan uusi hallitus ei ole lainvoimainen, kuten Venäjä tekee, silloin voidaan kysyä rikkooko Venäjä sopimuksia viemällä asevoimansa Krimille? Voidaanko tällöin katsoa, että Ukrainan valtio on luhistunut ja maa on sisällissodassa ja anarkiassa? Täyttikö Venäjä vain tyhjiön? Tältä ainakin vaikuttaa tähän mennessä koska mitään aseellista yhteydenottoa ei ole tapahtunut. Hyvä kysymys myös on, onko Venäjä edes käyttänyt joukkojaan Krimillä? Vai ovatko kyseessä Krimin paikalliset joukot?

Päivitys: Suomen sotilaan analyysin perusteella ainakin Krimillä järjestystä valvovien joukkojen varustus ja aseistus on 99 % varmuudella Venäjältä. Silti voitaneen pitää avoimena onko Venäjä vain varustanut joukot? Tilanne on hyvin epäselvä edelleen.


Yhteenveto

Kriisissä on vaikea olla ottamatta puolia, mutta tuntuu että moni valitsee etenkin Suomessa automaattisesti Venäjävastaisen puolen. Tämä on tietysti ymmärrettävää historian tuntien, mutta kenties Ukrainan kriisiä pitäisi osata käsitellä erillään toisen maailmansodan tapahtumista. Ukrainan tilanne näyttää muistuttavan hyvin paljon monia muita viime vuosien kriisimaita, kuten Egyptiä, Libyaa ja Thaimaata: vallankumouksella ei saavuteta uutta ja parempaa maailmaa. Alkuperäinen tilanne on huono, mutta uusi tilanne ei ole sen parempi. Ukraina on erittäin jakautunut maa ja kenties viime aikaiset talousongelmat olivat viimeinen piste nykyiselle valtiolle, joka on ollut kriisissä lähes koko olemassa olonsa ajan. Tuntuu siltä, että Ukrainassa nyt nähtävät ongelmat ovat olleet peitossa vuosikymmeniä ja realisoituvat nyt kerralla. Esimerkiksi Krim liitettiin ensimmäistä kertaa Ukrainaan vuonna 1954 Neuvostoliiton sen aikaisen johtajan, ukrainalaisen Nikita Hrutsevin toimesta. Tuolloin koko asialla ei ollut merkitystä, eikä sillä ilmeisesti suurta merkitystä ollut tähän päivään saakka, kunnes Ukrainan hallitus vaihtui äkisti. Venäjän sekaantuminen on valitettava, mutta toisaalta myös nykyisen tilanteen valossa suuravallalta ehkä ymmärrettävä? Uskotteko, että USA tai Kiina katsoisi naapurissaan Meksikossa tai Mongoliassa tekemättä mitään? Etenkin jos sillä olisi eräs tärkeimmistä ja historiallisimmista sotilastukikohdistaan alueella? Venäjää on suorastaan toivottu apuun Krimillä, joka tekee tilanteesta entistä sekavamman. Toivottavasti tilanteeseen löydetään jokin kaikkia tyydyttävä ratkaisu, mutta nyt vallassa oleva Maidan tai Venäjän interventio eivät sellaisia ole. Jos tästä kriisistä jotain huomasi, se on suomalaisten primitiivinen Venäjä-pelko. Tuohon pelkoon ainakin itselläni on auttanut Ukrainan tilanteen taustojen selvittäminen ja molempien osapuolien seuraaminen mediassa. 

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Ukrainan kriisi - Viisi huomiota

Ukrainan tilanne pähkinänkuoressa

- Maa on ollut itsenäinen vuodesta 1991
- Jakautunut pahasti läntisen ja itäisten osien suhteen
- Läntiset maakunnat Eurooppa -myönteisiä, itäiset Venäjä
- Presidentinvaaleissa valittu ja nyt syrjäytetty Yanukovych oli suosittu venäläisemmässä idässä
- Uusi hallitus ilmeisesti länsimielisempi
- Tämä on johtanut esimerkiksi Krimin alueen irtaantumiseen, jossa venäläisten osuus väestöstä arviolta 61%


Ukraina on erittäin jyrkästi jakautunut länsi-itä -akselilla.


Tässä katsauksessa tuon muutamia kohtia esille, miksi Ukrainan kriisi on vakava uhka.


1. Verkottunut maailmantalous 

Kuten tiedämme, maailmantalous on erittäin tiheästi verkottunut ja tällä hetkellä melko haavoittuneessa tilassa. Ukrainan taloudellinen tilanne on katastrofaalinen ja sillä saattaa olla haitallisia vaikutuksia pankkien toimintaan. En ole vielä löytänyt tietoa siitä, mitkä maat ja pankit ovat altistuneimpia, mutta ilmeisesti ne ovat Moskovan suunnalla. Toisaalta EU:n asettamat pakotteet voivat aiheuttaa Itä-Euroopan maissa ongelmia. Mikäli Venäjän ja Ukrainan välinen kriisi alkaa, Venäjän vastaiset pakotteet olisivat myrkkyä Suomen viennille ja sitä kautta heikolle taloustilanteelle. Maailmantalous ei juuri nyt kaipaisi mitään suurta konfliktia.

2. Ydinvoimalat

Ukrainassa on 14 ydinreaktoria viidellä voimala-alueella. Reaktoreista suurin osa on otettu käyttöön jo 1980-luvulla. Ydinvoimalat täytyy pitää toimintakuntoisina kriiseistä huolimatta. Toivottavasti tähän on varauduttu myös mikäli taloudellista apua ei tule länneltä eikä idältä tai maa hajoaa. 

3. Euroopan kaasun- ja öljynsaanti

Ukraina on erityisen tärkeä solmukohta Venäjän kaasu- ja öljytoimituksille Eurooppaan. Kaasuntoimitukset ovat aiheuttaneet lukuisia kriisejä maiden välille, eikä liene epäselvyyttä siitä että Venäjä on valmis katkaisemaan toimitukset mikäli kriisi eskaloituu. Tämä tarkoittaisi energiansaannin ongelmia Itä-Euroopassa.

Ylen kuva, ei oikeuksia.

4. Kiinan omistukset ja maatalous

Neljäs kohta voi olla monelle yllätys, joten kannattanee lukea tämä viime syksyn uutinen. Eli Kiina on siis muun muassa vuokrannut valtavan alueen (5 % pinta-alasta) Ukrainasta itselleen maataloustuotteiden tuottamiseen. Ukraina on muutenkin eräs maailman suurimpia ruoantuottajia, joten kriisin vaikutukset voivat olla suuret. Kiinakaan tuskin katselee vierestä tilannetta.

5. Suuri väestö

Mikäli pahin tapahtuisi ja Ukrainan ja Venäjän välinen konflikti etenisi suoranaiseksi sodaksi, on huomionarvoista se, että Ukrainassa asuu lähes 45 miljoonaa ihmistä. Tästä syntyvä pakolaisongelma olisi yksinkertaisesti liikaa Euroopalle.


Ukrainan tilanne omaa siis monia potentiaalisia riskitekijöitä. Toivottavasti tilanne saadaan hallintaan ja maakunnat päättämään demokraattisesti haluavatko ne kuulua Ukrainaan vai Venäjään. Ukrainan jatkaminen yhtenäisenä valtiona näyttää tällä hetkellä erittäin epätodennäköiseltä.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Sahaamme isoa oksaa

HUOM VAROITUS! POLIITTISESTI JA IDEOLOGISESTI VÄRITTYNYT KIRJOITUS

Uusliberaalien voittokulku jatkuu kulisseissa, samalla kun valtaosa kansasta keskittyy paheksumaan kännit vetänyttä ministeriä ja kohta ilmeisesti Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaväkeä. Molemmat, oikeisto ja vasemmisto saavat siis omia voittojaan päiväpolitiikassa ja skandaalinokittelussa. Hyvä heille. Me sivusta seuraajat sen sijaan saamme jatkuvasti lukea toinen toistaan huolestuttavampia uutisia kansakunnan taloudellisesti kehityksestä. Kuten aiemmassa kirjoituksessani kirjoitin, status quo keskittyy nahistelemaan parrasvaloissa, samalla kun uusliberaali ideologia New Public Management keihään kärkenään tuhoaa kansalaisyhteiskuntaa joka suunnalta. Tässä kirjoituksessa kerron siitä, miten Suomi sahaa valtavaa oksaa altaan koko ajan. 





Alkuun lienee hyvä valaista hiukan käsitteitä uusliberalismi ja New Public Management. Uusliberalismi on varsin epäselvä käsite se myönnettäköön. Haastavan siitä tekee se, että se on ideologia ja aate ilman virallisia kannattajia, tunnuksia, värejä, tunteita jne. Se on yksinkertaisesti saatu asemaan, jossa se perustelee muut vaihtoehdot nurin "TINA" "there is no alternative" -argumenteilla. Mikään puolue ei myönnä kannattavansa ideologiaa, mutta silti se useista selvistä tunnusmerkeistä pääteltynä on hallitseva ideologia yhteiskunnassa. Uusliberalismilla viitataan yleensä markkinatalouden korostamiseen ja samalla julkisen sektorin aseman heikentämiseen suhteessa yksityiseen sektoriin. Uusliberalistien mukaan yksityinen sektori on tehoton, kallis, hidas jne. Ratkaisu löytyy vapaista markkinoista ja markkinamekanismien kehittämisestä, toisin sanoen julkisten palveluiden yksityistämisestä. Uusliberalismi siten pyrkii valtion ja kuntien omistamien liikelaitosten ja osaomisteisten pörssiyritysten yksityistämiseen. Tämä perustellaan sillä, että niiden toiminta tehostuu.

New Public Management (NPM) on ideologia, jota ei myöskään tunnistettu sen alkuaikoina 1980-luvun anglo-amerikaanisissa maissa. NPM yhdistetään usein Ronald Reaganin ja Margret Thatcherin valtakausiin, jolloin julkista hallintoa alettiin muuttaa yksityisen sektorin kaltaiseksi. Tälle kehitykselle oli syynä taloudelliset ongelmat ja toistaalta yhteiskunnan nopea kehitys. Ensi askeleet olivatkin kiistämättä varsin tehokkaita ja hyödyllisiä kaikkien kannalta. NPM, kuten moni muu ideologia ei kuitenkaan tuntenut mitään rajoja, vaan kehitys jatkuu edelleen kenties vahvempana kuin koskaan, vaikka siitä ei ole enää vuosikausiin ollut hyötyä kansalaisille. Talouskriisit (huom. olennainen osa kapitalismia) tuntuvat kiihdyttävän NPM -uudistuksia joita säestävät oikeistopuolueiden poliitikot. Vasemmisto on ollut kyvytön vastustamaan kehitystä. 


Viimeaikoina yhä useammat ovat heränneet todellisuuteen: julkisen omaisuuden suhteen on käynnissä jonkin sortin loppuunmyynti. Sähköverkot menivät jo syksyllä, kaivosoikeudet menevät koko ajan alehintaan, tankkerilaivasto meni, suuria valtion yhtiöitä menee koko ajan. Tässä oli vain tunnetuimpia esimerkkejä, lisää löytyy kaivamalla. Voidaan melko selvästi todeta, että kyseessä eivät ole vahingot tai sattumat, vaan systemaattinen ideologinen toiminta jonka tarkoituksena on tyhjentää valtion omistukset, etenkin ne tuottavimmat yksityiselle sektorille. Tietyissä tapauksissa tällainen toiminta saattaa olla jollakin tavoin ymmärrettävissä, mutta kun aletaan myymään esimerkiksi sähköverkkoa voidaan aiheellisesti kysyä, että miksi? Suomalaiset tarvitsevat sähköverkkoa elämässään, ei meillä ole vaihtoehtoja tämän kaltaisen "monopoli" infrastruktuurin suhteen. Tankkilaivaston myynti mietityttää huoltovarmuuden näkökulmasta. Samaan aikaan valtion liikelaitokset ja omistamat pörssiyritykset noudattavat ankaralla kädellä globaalin riistokapitalismin linjaa rikkomalla työntekijöiden oikeuksia ja ulkoistamalla töitä halvan työvoiman maihin. Ylilyöty uusliberalismi ja NPM on näyttänyt karun todellisuuden myös Ruotsissa, jossa yksityistetyt rautatiet ovat kaaoksessa. Apteekkien yksityistämisellä rahastettiin suurten pääomasijoittajien toimesta. Tappiot liikkuvat arvioiden mukaan jopa viidessä miljardissa kruunussa. 


Aika pysähtyä ja sanoa ei?

Kaikkea tätä miettiessä tulee mieleen, mihin tämä kehitys tulee johtamaan? Kuinka kauan valtiolta ja kunnilta riittää yksityistettävää ja myytävää ja mikä on lopputulos? Valitettavasti en näe tällä tyhjämyynnillä kaunista tulevaisuutta. Julkinen sektori alkaa jo nyt olemaan melko hyvin tyhjennetty tuloja tuottavista omistuksistaan, joten valtion budjetin alijäämä on ilmeinen seuraus. Tästä tietenkin seuraa se, että ne tahot jotka ovat olleet myymässä valtiota, vaativat alijäämän supistamista. Alijäämän supistaminen taas menee kategoriaan TINA, eli vaihtoehtoja ei kovin paljoa ole, vaikkakin koko alijäämän kurominen nopeasti osoittaa sitä vaativilta täydellistä ymmärtämättömyyttä nykyisen talouskriisin ja rahajärjestelmän toiminnasta. TINA on kuitenkin seurausta uusliberalismista. Tästä ajattelusta antoi jo esimakua Erkki Liikanen viime viikolla.

Leikkaukset lienevät edessä välttämättä, sillä valtio on tyhjennetty, ostovoima laskee, työttömyys lisääntyy ja yritykset kiertävät veroja enemmän kuin koskaan. Nykyisessä asetelmassa mitään keinoa välttää leikkauksia ei näytä olevan. Leikkaukset taas ovat viimeinkin se kouriintuntuva tosielämän reality check, jolloin talouskriisi siirtyy lopulta otsikoista yhä useamman suomalaisen arkeen. Silloin kenties alkaa herääminen tähän kehitykseen, jota on pedattu vuosikymmeniä. Kansanvalta on toivomme ja esimerkkejä löytyy jo vaikkapa Islannista ja Sveitsistä. Toivottavasti uusliberalismin vuosikymmenien saatossa aiheuttamat tuhot saadaan korjattua demokraattisella tavalla ja valtion toimien avulla. Viimeinen vaihtoehto on levottomuudet, joita on muuten nykyisellään syystä tai toisesta yhä useammassa maassa.