torstai 17. huhtikuuta 2014

Vanhasta toimimattomasta systeemistä uuteen ja toimivaan?


Huom! Tämän blogin osalta on nyt menossa hieman hiljaisempi vaihe, työ- sekä opiskelukiireiden vuoksi. Mikäli haluat pysyä mukana uutisvirrassa silläkin aikaa, kun tänne ei ilmesty kirjoituksia, voit seurata Akilleen kantapää -blogia myös: 

Facebookissa: https://www.facebook.com/akilleenkantapaablog

Twitterissä: https://twitter.com/AkilleenK



Systeemiajattelusta on nyt jos koskaan hyötyä, kun yhteiskunnallinen keskustelu on sekavaa ja polarisoitunutta eri leireihin. Toiset huutavat pääomien ja työn tarjonnan puolesta, toiset taas työpaikkojen ja palkankorotusten. Lisäksi on niitä, jotka peräänkuuluttavat pelkästään ympäristöön liittyviä kysymyksiä. Entä jos kaikki ovat omalta osaltaan oikeassa, mutta missaavat silti suuremman kuvan, systeemiajattelun kautta hahmotettavan kokonaisuuden? On selvää, että nykyinen yhteiskunta jossa elämme on äärimmäisen kompleksinen systeemi, joka koostuu lukemattomista eri palasista, ja joiden yhteisvaikutusta on usein mahdotonta laskea tai ennustaa. Silti tuota systeemiä voidaan yrittää jäsennellä, sen käyttäytymistä ja rakenteita tutkia systeemiajattelun kautta, kuten esimerkiksi Donella Meadows tekee upeassa kirjassaan Thinking in Systems. Meadows listaa muun muassa seuraavia palasia, joista teollisen yhteiskunnan tuotantosysteemi rakentuu.



- Pääomat
 
- Työvoima

- Energia
 
- Raaka-aineet

- Maaperä

- Vesi

- Teknologia

- Luotto/velka

- Vakuutukset

- Asiakkaat

- Hyvä hallinto

- Julkisrahoitteinen infrastruktuuri ja ydinpalvelut kuten poliisi, palokunta, koulutus

- Toimivat perheet, jotta yhteiskunnassa olisi nyt sekä tulevaisuudessa sekä tuottajia, että kuluttajia

Terve ekosysteemi joka tuottaa ja tukee kaikkia aiemmin mainittuja toimintoja, sekä absorvoi toiminnasta syntyvät jätteet

Kuten huomataan yksinkertaiselta tuntuva yritystoiminta, jonka perustarkoituksena on (lainkin mukaan) tuottaa voittoa omistajilleen, vaatii todellisuudessa ympärilleen valtavan monimuotoisen joukon suotuisia tekijöitä. Kukaan ei menesty ilman että kaikki nämä tekijät ovat ainakin jollakin tasolla kunnossa. Monia, etenkin individualistisesti orientoituneita ihmisiä, saattaa hirvittää tällainen eri tekijöiden sekamelska, mutta ainoastaan ymmärtämällä maailmaa kokonaisten systeemien laajuudelta voimme tehdä kollektiivisesti järkeviä päätöksiä yhteiskuntamme kehityksen suhteen. Tämä on tietysti vain pieni osa systeemiajatteluksi kutsuttua poikkitieteellistä suuntausta, mutta hyvin olennainen. Systeemien olemassaolo pitää ensin hyväksyä, jotta korjaavia toimia olisi mahdollista tehdä. Minkään yksittäisen systeemistä johtuvan oireen korjaaminen ei hyödytä, jos koko systeemi on suunniteltu väärin. Se tuottaa pian lisää oireita, jonka jälkeen taas lisää ja lisää. Olemmekin varsinkin viime vuosina erikoistuneet viallisen systeemin oireiden korjaamiseen mitä erikoisemmilla tavoilla, samalla sulkien silmät systeemeiltä. Niin kuin sanotaan; yksittäisen tehtaan tuohoaminen ei pysäytä globaalia (riisto)kapitalismia, systeemi rakentaa pian tuhoutuneen tilalle uuden tehtaan.

Se mikä on myös olennaista ymmärtää systeemi ajattelussa rajojen olemassa olo. Liebigin minimilain idea kertoo miksi rajat ovat aina läsnä. Nimittäin mikäli jotain kriittistä osaa ei ole, muiden osasten lisääminen ei auta systeemiä toimimaan. Laki juontaa juurensa agrologiasta, jossa huomattiin, että tietyn ravinteen määrän lisääminen pellossa ei auttanut, mikäli jotain useista kriittisistä ravinteista ei ollut saatavilla. Yhden tekijän niukkuus siis vaikuttaa systeemiin, vaikka kaikkea muuta olisi saatavilla lähes rajattomasti! Toisin sanoen, mikäli meillä ei tässä teollisen yhteiskunnan systeemissä olisi tarpeeksi energiaa systeemin toimintaan, huolimatta mistä tahansa työvoiman, pääomien, luoton tai vaikkapa veden lisäämisestä, systeemi ei enää toimi kuten aiemmin. Toisaalta kyse voi olla myös siitä, että toimivia perheitä, siis sellaisia jotka pystyvät kasvattamaan tarpeeksi tasapainoisia ja terveillä elämänarvoilla ja -tavoilla varustettuja lapsia, on liian vähän. Niin ikään voi olla mahdollista, että teknologia ei kehity riittävällä nopeudella koska uusia keksintöjä ja parannuksia on jatkuvasti vaikeampi tehdä aka sen tuottavuus alentuu. Voihan myös olla niin kuin useat valtavirta ekonomistit sanovat, että pääomia ei ole tarpeeksi ja työvoiman saatavuudessakin on ongelmia, tällöin taas muiden palasten lisääminen ei niin ikään auttaisi systeemiä toimimaan.

Joka tapauksessa alkaa näyttää siltä, että teollisessa systeemissämme on jotain vialla. Systeemiä ei saada enää palautettua sen oletettuun normaalitilaan, eli kasvuun. Oletettuun siksi, että ikuinen kasvu ei missään rajallisessa systeemissä ole ikuisesti mahdollista, eikä siten normaalia. Liian pitkälle viety kasvu johtaa systeemin tuhoutumiseen, aivan kuten hiiva tekee sokerille ja tärkkelykselle tai syöpäsolu ihmiselle. Jatkuvaa kasvun hokemista ei edes harrasteta kovinkaan monella tieteen alalla taloustiedettä lukuunottamatta. Kuvittele vaikka voisiko insinööri rakentaa taloon lisäkerroksia ajattelematta lainkaan talon perusteita? Samaa taloustietelijät kuitenkin näyttävät voivan tehdä ilman ajatuksenkaan omistamiselle sille, minkä varaan kasvu mahdollisesti rakentuu tai onko se järkevää. Systeemiajatteluun kuulu olennaisena osana myös erilaisten takaisinkytkentöjen ymmärtäminen. Niiden tehtävänä on joko tasapainottaa systeemiä, tai kiihdyttää sitä johonkin suuntaan jonkin aikaa kunnes vastakkainen takaisinkytkentä ottaa jälleen ohjat. Mitään ikuista itseään voimistavaa takaisinkytkentää ei systeemitieteessä tiedetä. Siksi ikuinen talouskasvu onkin muiden tieteellisten teorioiden olettamuksia. Systeemiajattelussa pyritään pikemminkin suhtautumaan suurella varauksella tällaisiin itseään voimistaviin takaisinkytkentöihin. Yleensä nimittäin käy niin, että mitä voimakkaampi ja pidempi on itseään vahvistavien takaisinkytkentöjen vaihe, sitä vaikeamman vastareaktion eteen systeemi jossakin vaiheessa joutuu, kun päin vastainen takaisinkytkentä alkaa hallita sitä. Talouskasvu on ollut poikkeuksellisen vahva ja merkittävä itseään vahvistava takaisinkytkentä, erityisesti viimeisten 200 vuoden aikana. Kenties alkaa tuntua, että olemme menneet tuossa takaisinkytkennässä hieman liian pitkälle? Ainakin minusta tuntuu siltä.


Vanhasta systeemistä uuteen?

Toimimattomalle systeemille on kuitenkin vaihtoehto; rakentaa uudenlainen systeemi, joka toimii uusissa olosuhteissa. Tämä ei tietenkään ole helppoa, koska vanhan systeemin jättämä "perintö" on melkoisen raskas hoidettavaksi. Meillä on työvoimaa koulutettuna monille aloille, jotka todennäköisesti olisivat uudessa systeemissä hyödyttömiä, energiatilanne on huolestuttava, raaka-aineiden osalta yhtälailla, ravinteikas pintamaa on huonossa kunnossa, vedestä alkaa olla pulaa, monet teknologiat eivät palvele muuta tarkoitusta kuin ylimalkaista resurssien ja energian kulutusta, luottamukseen perustuva velkajärjestelmä on veitsen terällä, infrastruktuuri alkaa olla huonossa kunnossa, julkisia palveluita on jo leikattu, perinteiset perheet ovat monin osin hajonneet ja sosiaaliset ongelmat alkavat kasaantua ja mikä valitettavinta, kaikkea tätä ylläpitävä ekosysteemi näyttää myös olevan vaarallisella polulla kohti jonkinlaista kynnyspistettä. 



Tarkoitus ei ole masentaa, mutta uutta systeemiä ei voida koskaan luoda, ellei ensin katsota ja myönnetä rehellisesti mitä on saatu aikaiseksi ja mikä on lähtötilanteemme. Tämä antaa myös realismia uuden systeemin hahmottamiseen. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, että on olemassa erittäin suuri todennäköisyys, että vanha systeemi tulee tiensä päähän huolimatta siitä yritetäänkö sitä edes korvata millään toisella. Tuo uusi systeemi tulee olemaan, mikäli ihmiset sen näkevät järkevimmäksi tavaksi jatkaa, monin osin aivan toisenlainen, kuin maailma jossa nyt elämme. Ensinnäkin pääomat eivät voi enää olla keskittyneinä nykyisen kaltaisesti, jolloin 85 maailman rikkainta tienaa yhtä paljon, kuin 3,5 miljardia köyhintä. Tämä keskittyminen on haitallista kaikkien osapuolien kannalta, myös niiden 85 rikkaimman! Pääomat pitää palauttaa lähemmäs ihmisiä, mielellään julkiseen, yhteiseen omistukseen osuuskuntamallin mukaisesti. Tällöin niillä luultavasti on enemmän koko taloudellista aktiviteettia, etenkin reaalitaloutta hyödyntäviä vaikutuksia. Työvoiman koulutusajoista ja erikoistumisen asteesta pitää joustaa alaspäin. Työntekijöitä on luultavasti koulutettava enemmän generalisteiksi, kuin spesialisteiksi, jotta he pystyvät toimimaan nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa jossa ammateista ei ole täydellistä varmuutta. Perustaitojen, kuten pienviljelyn permakulttuuri-menetelmien avulla pitäisi kuulua koulutukseen, sillä tulevaisuudessa yhä useampi todennäköisesti viljelee ainakin osan ravinnostaan itse ja paikallisesti. Tämän osaaminen on kenties suurin ja kestävin pääoma, jonka yhteiskunta voi kellekään tarjota? Sillä se tarjoaa riippumattomuutta. 

Energia on todellinen haaste uudelle systeemille, koska vanha perustui lähes täysin uusiutumattomien fossiilisten polttoaineiden käytölle, josta lisäksi seurauksena saattaa olla ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos. Energia mullistaa melkein kaiken yhteiskuntiemme toiminnassa. Ilman halpaa ja käyttökelpoista energiaa emme voi pitää yllä globalisaatiota, yhdyskuntarakenteitamme, ruoantuotantomenetelmiämme, logistiikkaamme, monia teknologioitamme jne. Vanhan systeemin suurin apu uuden systeemin implementoinnissa voisikin olla se, että loput fossiilisesta aarteesta käytettäisiin nimenomaan uuden energiainfrastruktuurin rakentamiseen. Tämä tarkoittaisi luultavasti hajautettuja ratkaisuja, kuten tuulivoimaa tai aurinkopaneeleita. Näissäkin on toki ongelmansa. Raaka-aineet liittyvät myös niihin, sillä olemme vanhan systeemin aikana käyttäneet pian loppuun useat tunnetut metallit ja mineraalit. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että uuden systeemin tulee perustua hyvin pitkälti vanhan systeemin tuottaman materiaalin kierrätykseen. Uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä pitää systeemin näkökulmasta rajoittaa, sillä vaara niiden ylikulutuksesta on olemassa.  Maaperän, siis pintamaan tuhoutuminen on vakava teollisen maanviljelyn tuotos, johon ei permakulttuuri-menetelmiä lukuunottamatta ole paljonkaan vastauksia. Makea vesi ja sen saatavuus on ongelma jo nyt monissa maissa, toisin kuin Suomessa. Se johtuu muun muassa muinaisten uusiutumattomien pohjavesien käytöstä, uusiutuvien pohjavesien ylikäytöstä, saastumisesta, teollisuuden (erityisesti öljy ja kaivos) ja maanviljelyn kasvavista käyttömääristä. Suomessakin kuitenkin käytetään liikaa vettä eri tarkoituksiin. 

Teknologia on varsin kimurantti aihepiiri johtuen siitä, että se herättää suuria, jopa uskonnonomaisia reaktioita monissa kehittyneiden yhteiskuntien jäsenissä. Monille teknologiasta on muodostunut jonkinlainen korvike hengellisyydelle, sitä pidetään jonkinlaisena deus ex machina -tyyppisenä käsitteenä. Silti teknologia ei systeemiajattelussa ole muuta kuin tapa käyttää resursseja ja energiaa, sekä muokata ympäristöä ihmiselle soveltuvaan käyttöön. Toisaalta myös ratkaista erilaisia ongelmia, joita ihmiset kohtaavat. Silti teknologia ei toimi irrallaan biofyysisestä todellisuudesta, vaan elää siitä. Monet teknologiat joita nykyisissä yhteiskunnissa käytetään ovat hyödyttömiä ja palvelevat ainoastaan kulutusta kulutuksen vuoksi. Toiseksi monet hyödylliset teknologiat ovat niin äärimmäisen energiaintensiiviisiä, että niiden toimivuutta halvan energian jälkeisessä systeemissä on syytä epäillä. Valitettavasti monet sairaaloiden laitteet vaikuttavat kuuluvan tähän kategoriaan. Ongelma kenties onkin ollut, että näitä laitteita on alunperin kehitetty maailmassa, jossa energian piti olla aina halpaa ja saatavilla yhä suuremmissa määrissä. Kenties jos rajallisuutemme tunnistetaan, monet teknologiat kykenevät sopeutumaan ja tuottamaan samanlaisia tuloksia pienemmällä energiaintensiteetillä? Tämä on tärkeää, sillä meidän pitää yrittää uudessakin systeemissä ohjata mahdollisimman paljon resursseja tällaisen hyödyllisen R&D -toiminnan käynnissäpysymiseen. Silloin kun lopetamme tämän toiminnan, on selvää että yhteiskunnallamme ei ole tulevaisuutta. Innovointia täytyy aina tehdä, joskin ei välttämättä nykyisen kaltaisilla tavoilla ja tavoitteilla.

Rahajärjestelmämme on välttämättämästi muututtava ja se tuleekin lähi vuosina muuttumaan joka vapaaehtoisesti tai vanhan järjestelmän romahtaessa omaan mahdottomuuteensa. Vanhaa rahajärjestelmää on nyt epätoivoisesti pidetty yllä yli viisi vuotta. Kenties se kestää vielä toisetkin viisi, mutta se ei ole juurikaan kiinnostavaa uuden systeemin luomisen suhteen. Uusi rahajärjestelmä tulee todennäköisesti perustumaan pitkälti laajaan paikallisrahojen ja joidenkin suurempien valtiollisten rahojen verkostoon. Huomio on siinä, että valuuttoja, siis mihinkään kiinteään sitomattomia paperirahoja ei hyväksytä, vaan rahan täytyy olla sidoksissa johonkin fyysiseen aineeseen, tai olla osa jonkinlaista aikapankkijärjestelmää. Rahajärjestelmän reformin suhteen uuden systeemin luominen on kuitenkin jopa suhteellisen helppoa verrattuna kaikkiin muihin kohtiin.  Julkista hallintoa, palveluita ja infrastruktuuria on pakko jossakin vaiheessa karsia, sillä aiemmin esille tulleiden rajoitteiden vuoksi nykyisen kaltaisen systeemin ylläpito ei ole mahdollista. Toivoa kuitenkin sopii, että etenkin välttämättömistä julkisista palveluista olisi edelleen varaa pitää kiinni, sekä että infrastruktuurin osalta panostukset tehtäisiin oikeisiin järjestelmiin energiateknisistä näkökulmista. Vesikuljetus kaikkein edullisimpana kuljetusmuotona on varmasti koko logistiikka verkoston ytimessä. Maalla rautatie on tähän asti tehokkain, joskin melko energiaintensiivinen tapa liikkua. Näistä "selkärangoista" uuden systeemin logistinen verkosto varmasti tulee muodostumaan. Toivottavasti uusi systeemi pystyisi toimimaan ekosysteemin rajojen sisällä niin suurin marginaalein, että ekosysteemi saa aikaa levähtää ja korjata vanhan systeemimme aiheuttamia tuhoja. 

Tässä kirjoituksessani havainnollistamani "uusi systeemi" on siis erittäin utopinen ja suuntaa antava malliesitys, mutta mielestäni ei kuitenkaan teoriassa mahdoton saavutettavaksi. Se toki aiheuttaa varmasti voimakkaita tunnereaktioita lukijoissa, jotka eivät ole aiemmin ajatelleetkaan asiantilaamme tällä tavoin. Tärkeintä tässä kirjotuksessa oli kuitenkin jalostaa Donella Meadowsin ja muiden systeemitieteilijöiden loistavaa ajattelua ja pyrkiä mahdollisimman kokonaisvaltaiseen näkökulmaan talouskriisin syiden ja ratkaisujen suhteen. Olen varma, että systeemiajattelu tulee olemaan tärkeässä roolissa uudenlaisen yhteiskunnan suunnittelussa. Mikään muu ajattelutapa ei tarjoa tarpeeksi kattavaa näkemystä yhteiskunnista, vaikkakin on tärkeä muistaa myös systeemiajattelun olevan rajallinen tapa mallintaa ympäröivää maailmaa.

Kirjallisuutta:

Meadows, Donella (2009). Thinking in Systems - A Primer. London: Earthscan. Saatavissa: http://www.ess.inpe.br/courses/lib/exe/fetch.php?media=wiki:user:andre.zopelari:thinking_in_systems_a_primer.pdf

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Systeemit, kompleksisuus ja verkostot yksinkertaisesti selitettyinä OSA 2

Verkostojen tärkeys on ymmärretty tiedemaailmassa vasta suhteellisen lyhyen aikaa. Kuten jo ensimmäisessä osassa esitin; anaalyysin voittokulku on johtanut siihen, että siinä missä tiede on onnistunut valtaisan hyvin mallintamaan ja selvittämään tiettyjen rajattujen ongelmien syitä ja seurauksia, ovat eri tieteen haaroja yhteen nivovat synteesit jääneet alakynteen. Verkkoteoria onkin saavuttanut suuria edistysaskelia viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Kompleksisuuden ymmärtämisessä verkkoteoria on pyrkinyt löytämään taustalla vaikuttavia rakenteita. 


Verkkojen tutkimuksen historia

Verkkoteorian ensiaskeleet syntyivät graafiteorian kehityksessä 1700-luvulla. Matemaatikko Leonhard Eulerin nähdään ensimmäisenä käyttäneen käsitteitä “solmu” ja “linkit”. Nämä esiintyivät Eulerin esseessä, jossa hän pyrki selvittämään Königsberg –nimisessä kaupungissa olleiden seitsemän sillan ja niiden kautta kulkevan reitin mahdollisuutta siten, että jokaisen sillan yli käveltäisiin vain kerran. Verkkoteorian ensimmäiset itsenäiset mallit alkoivat kuitenkin rakentua vasta 1900-luvun alkupuolella. Paul Erdös ja Alfred Rényi kehittivät niin sanotun satunnaisen verkon (Random network) teorian vuonna 1959, joka vallitsi aina pitkälle 1900-luvun lopulle verkkoteorian paradigmana. Tälläisessä satunnaisessa verkossa jokaisella solmulla tulee olla keskimäärin yli yksi linkki, jotta verkko säilyy kytkettynä ja toimintakykyisenä. Satunnaista verkkoa kuvaavia termejä ovat muun muassa demokraattinen, tasa-arvoinen, resilientti ja yksinkertainen. 

Verkkoteoria kuitenkin kehittyi jatkuvasti. Eräänä suurena askeleena olivat Stanley Millgramin tutkimukset siitä, kuinka pieneksi sosiaalinen maailma oli kehittyneissä yhteiskunnissa muuttunut. Vuonna 1969 hän selvitti kirjetutkimuksensa avulla kuinka kaukana ihmiset Yhdysvalloissa olivat toisistaan yhteisten tuttaviensa kautta. Yllätyksenä tuli, että keskimäärin kahden täysin toisilleen tuntemattoman ihmisen välissä eri puolilla Yhdysvaltoja ei ollutkaan satoja välikäsiä, vaan koehenkilöt olivat keskimäärin vain noin kuuden kädenpuristuksen päässä toisistaan. Alkoi paljastua, että sosiaalisissa verkoissa oli jotain mitä ei ymmärretty: maailmamme oli paljon pienempi, kuin satunnaisten verkkojen tarjoaman teorian perusteella olisi pitänyt olla. Internet ja tietoteknologia mahdollistivat aivan uudenlaisia mahdollisuuksia tutkia verkostoja. 

Uudenlainen ymmärrys verkoista kehittyi askel askeleelta. Mark Granvetter huomasi sosiaalisessa elämässä niin sanottujen heikkojen siteiden merkitysten, artikkelissaan vuodelta 1973. Tätä kautta hahmottui se, että sosiaalisessa maailmassa verkostot eivät toimineet kuten Erdös ja Réneyi olivat mallintaneet. Heikot siteet yhdistivät useat tiiviit ystävä- tai työkollegapiirit toisiinsa, joiden kautta tieto, muoti, huhut jne. pääsivät leviävään nopeasti läpi yhteiskunnan. Yhteiskunnallisten verkkojen ryvästymistä, eli yhteenkytkeytyneisyyttä alettiin myöhemmin tutkia muun muassa laskemalla niin sanottuja Erdösin lukuja eri tiedemiehille etenkin matematiikan parissa. Luku kertoo yksinkertaisesti, kuinka kaukana jokin matemaatikko on Erdösistä ja hänen kollegoistaan joiden (507) kanssa hän kirjoitti yhteensä yli 1500 artikkelia. Tutkimuksissa ilmeni, että useimpien matemaatikkojen luku vaihteli kaden ja viiden välillä. Myös muiden tieteenhaarojen kirjoittajien kanssa esiintyi hyvin alhaisia lukuja, josta selvä johtopäätös on että tiedemaailma on poikkeuksellisen kytkeytynyt verkko. 

Kehitys johti niin sanottujen kytkeytyjien tai napojen, tai supersolmujen havaitsemiseen ja niiden merkityksen ymmärtämiseen. Yksinkertaisesti niillä oli poikkeuksellisen paljon linkkejä toisiin solmuihin. Mikä olennaisinta tämän ilmiön huomattii pian olevan poikkitieteellinen: sekä biologiassa, ekologiassa, että taloustieteessä ja sosiologiassa nähtiin samanlaisia verkostojen rakenteita. Uudet tutkimukset Internetin verkoston rakenteesta mullistivat käsityksen verkoista. Havainnot, joiden mukaan kytkeytyjät todellakin muodostivat verkon ytimen niin Internetissä, Hollywoodin näyttelijöissä, lentoliikenteessä ja soluissa, tekivät aiemmista havainnoista sysäsi verkkoteorian uudelle tasolle. Navat ja niiden muodostuminen ei ollutkaan sattumaa, vaan osa verkkojen rakennetta joka määräytyi matemaattisten lakien perusteella. Uusia verkkoja alettiin nimittämään mittakaavattomiksi verkoiksi (Scale free network), koska niiden solmujen kytkeytyneisyyden määrä noudatti potenssijakaumaa, eikä kellokäyrää. Pian oli selvää, että mittakaavattomuus oli kompleksisten verkostojen normaalitila. 

Seuraava suuri huomio verkkoteoriassa oli se, että satunnaisten verkkojen oletuksena olleen staattisuuden kyseenalaistaminen. Verkkojen olennaisena piirteenä oli kasvu, jota aiemmat teoriat eivät olleet huomioineet. Toiseksi huomio keskittyi itse napoihin, mitkä ominaisuudet tekivät niistä juuri verkostojen keskipisteitä? Termi nimeltä kytkennän suosinta alkoi hahmottua. Ihmisten käyttäymisessä on ominaista suosion puoleensavetäminen: tiedostamattamme lisäämme linkkejä solmuihin jotka ovat napoja ja kytkijöitä verkostoissa. Kuitenkin kaikki solmut ovat etenkin sosiaalisissa verkostoissa erilaisia kelpoisuudeltaan. Ne siis luovat uusia linkkejä eri nopeudella. Google on esimerkki erittäin korkean kelpoisuuden solmusta, joka eteni valtavalla nopeudella solmusta navaksi. Verkostojen dynamiikassa onkin olennaista solmujen jatkuva kilpailu linkeistä. Yhteiskunnan eri verkostoissa solmut kilpailevat toisiaan vastaan, mutta toisissa järjestelmissä, kuten soluissa linkkejä luodaan kokonaisuuden kannalta edullisesti. 

Uudenalaisen verkkoteorian ytimeen siis kiinnittyivät staattisuuden sijasta kasvu, sattunnaisuuden sijasta mittakaavaton ja rakenteen sijasta evoluutio. Kompleksisimpien verkostojen havaittiin olevan mittakaavattomia. 


Verkkojen kytkeytyneisyys ja vaarat

Massiiviset sähkökatkot, kuten Yhdysvaltojen länsiosissa 1996 ja itärannikolla 2003 ovat paljastaneet kytkeytyneen teknologisen yhteiskunnan haavoittuvaisuuden. Ihmisten luomissa verkostoissa ja järjestelmissä viat ovat yleisiä, mutta luonnon vastaavissa on sen sijaan hämmästyttävä virheensietokyky. Toisaalta taas kytkeytyneisyys synnyttää vikojen sietokykyä ja elinvoimaisuutta. Kytkeytyneisyys näyttää siis olevan luonnon universaali piirre säilyttää elinvoimaisuus. Kysymys verkkojen romahduksesta, siis kokonaisuuden hajoamisesta paloihin liittyy solmujen ja niiden välisten linkkien poistumiseen. Verkoilla vaikuttaa olevan yleensä jokin tietty virhekynnys, johon saakka ne kestävät solmujen ja yhteyksien menetystä, mutta jonka jälkeen ne hajoavat palasiksi. Kyseessä ei siis ole asteittainen prosessi, vaan verkko hajoaa nopeasti, kun kynnys on ylitetty. Tutkimuksissa on ilmennyt, että mittakaavattomilla verkoilla on kyky kestää suuria menetyksiä, esimerkiksi Internetin reitittimistä suuri osa voi olla epäkunnossa, mutta verkko on silti toimintakykyinen. 

Mittakaavattomien verkkojen elinvoiman salaisuus on siinä, että koska enemmistö koko verkon solmuista on pieniä ja vain muutamat ovat napoja, sattumanvaraisesti valittuna pelistä putoaa pois todennäköisimmin merkityksettömiä solmuja. Myöskään yhden navan menettäminen ei vielä riitä kaatamaan verkkoa. Tilanne kuitenkin muuttuu, mikäli mittavapaata verkkoa vastaan hyökätään tiedostetusti, eli kohteiksi otetaan sattumanvaraisten solmujen sijasta navat. Kyseessä on mittakaavattoman verkon luontainen ominaisuus. Niiden sitkeyden ja elinvoimaisuuden hinta on hauraus. Toisin sanoen siis mittavapaat verkot kestävät hyvin häiriöitä, mutta huonosti hyökkyksiä. Kuitenkin mittavapaan verkon romahduttaminen vaatii 5-15 % napojen yhtäaikaista poistamista. Kaskadihäiriö on tapahtuma ketju joka alkaa yhden solmun pettämisestä. Siinä yksi häiriö siirtää kuormituksen verkon toisille solmuille ja mikäli tuo kuormitus ylittää noiden solmujen kantokyvyn, pettävät myös seuravaat solmut. Kaskadihäiriöt ovat tuttuja voimansiirtoverkoista, mutta myös Internetistä palvelunestohyökkäyksinä. Niitä on havaittu myös taloudessa, kun pankkien maksuhäiriöt voivat kaataa toisia pankkeja ja yrityksiä suurella nopeudella. Kaskadihäiriöt ovat kompleksisten verkostojen piirre ja niiden mekanismeja ei ole juurikaan tutkittu. Virukset, sekä biologiset, että tietokone, leviävät mittakaavattomissa verkoissa napojen välitysellä. Napojen kontrollointi tulee tällöin keskeiseksi kysymykseksi niiden leviämisen ehkäisemisessä.

Talous on erittäin kytkeytynyt verkko päättävien toimijoiden osalta. Esimerkiksi vuoden 2001 tutkimuksessa Fortune 1000 yritysten 10100 johtajavirassa oli yhteensä 7682 henkilöä. Näistä 79 % oli vain yhdessä tehtävässä, mutta 14 % kahdessa ja 7% useammassa kuin kahdessa virassa. Näiden napojen ansiosta koko verkosto kutistui pieneksi maailmaksi jossa jokainen johtaja oli vain noin 4,6 kädenpuristuksen päässä toisesta. Verkostoilmiö ei rajoitu pelkästään korkeisiin virkoihin, asiantuntijat kuuluvat usein samankaltaisiin kytkeytyneisiin verkkoihin.


Verkostot ja talous

Globalisaation ja kasvavien suuryritysten takana vaikuttaa myös mittakaavaton verkko ja sen lait. Talouden kasvamiselle ja kehitykselle näyttää olevan luontaista napojen, eli suuryritysten kasvaminen ostamalla pienempiä yrityksiä. Verkostojen ymmärtäminen on nykyään elinehto taloudellisessa toiminnassa. Klassinen tapa ymmärtää organisaation rakennetta on ollut niin sanottu puu-malli, jossa johto on juuristo ja oksat ovat eri osastoja. Tämä malli ei kuitenkaan toimi nykyisen informaatiotulvan keskellä, vaan verkosto-organisaatio on uusi malli toimia joustavasti dynaamisessa ympäristössä. Talousteoria on perinteisesti ymmärtänyt taloutta hintamekanismin ja siten yksittäisten toimijoiden pelinä, ei verkostona. Tämä on kuitenkin muuttumassa, sillä talous on verkkoteorian valossa erilaisten toimijoiden verkko. Talouskriisit voidaan ymmärtää paremmin verkkoteorian valossa. Häiriöt etenevät kaskadihäiriön omaisesti alkaen jostakin mitättömän pienestä tapahtumasta, kuten Aasian talouskriisissä 1990-luvun lopussa. Talouden voimakas verkottuminen on ilmeistä. Ulkoistamisessa on erittäin tärkeää ymmärtää verkkojen merkitys, mikäli tämä laiminlyödään ovat suuret häiriöt ja toiminnan lamautuminen mahdollisia seurauksia. Koska globalisaatio ja ulkoistaminen osoittavat vain kasvavan, on verkostojen ymmärtäminen olennaista.

Globalisaatio on määritelty maailmanlaajuiseksi systeemiksi, joka on tullut niin kytkeytyneeksi, että talous ja sosiaalinen elämä ovat vuorovaikutuksessa maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Tämän johdosta jokaisen kaupungin tarkastelu on tarpeen yhdistää maailmanlaajuiseen systeemiin, eikä tarkastella pienempänä kokonaisuutena. Maailmankaupungit toimivat globalisaation napoina, eli poikkeuksellisen paljon linkkejä omaavina solmuina ja yhdistävät paikalliset alueet maailmanlaajuiseen verkkoon. Valtiot ovat jääneet globalisoituneessa maailmassa eräällä tapaa sivuun, koska ne ovat edelleen tiukasti rajattuja maantieteellisesti.


Kestävät verkot

Sotilaspiireissä on käytetty verkkoteoriaa vuosikymmeniä. Eräs varhaisimpia sovelluksia olivat ydinsodan varalle tehdyt mallinnokset siitä, millainen viestintäjärjestelmä kestäisi myös ydinsodan. Tuolloin huomattiin jo olemassa olevien viestintäjärjestelmien tähtimäinen eli keskitetty rakenne (alla kuva 1), eli ne olivat vaarallisesti keskittyneitä. Toinen käytössä olleita järjestelmiä kuvaava verkkorakenne oli keskittämätön (alla kuva 2), jossa oli kyllä eri napoja mutta yhdenkin navan putoaminen pois olisi lamauttanut suuren osan verkosta. Paul Baran ehdotti ratkaisuksi hajautettua verkkorakennetta (alla kuva 3), josta tulikin Internetin pohjapiirrustus. Hajautetussa verkossa on paljon päällekkäisyyksiä ja sen vuoksi ne voivat helposti korvata puuttuvien solmujen aiheuttamia yhteyksiä. Rakenteellisesti Internetin kerrotaan muistuttavan paljolti ekosysteemiä, joka on hämmästyttävää sillä se koostuu kuitenkin ihmisen rakentamasta infrastruktuurista ja raaka-aineista. Verkkoja ymmärtämällä voidaan myös estää kaskadihäiröitä. Tuhon eteneminen voidaan paikallistaa verkostossa ja tärkeitä solmuja vahvistaa ja siten asentaa eräänlaisia palomuureja estämään kaskadihäiriön kulkua. 




Kuva 1. Keskitetty verkkorakenne (sovellettu Barabasi 2002, 144)


Kuva 2. Keskittämätön verkkorakenne (sovellettu Barabasi 2002, 144)



Kuva 3. Hajautettu verkkorakenne (sovellettu Barabasi 2002, 144)


Tämä kirjoitus oli samalla ote kandidaatintutkielmastani, jota työstän tämän kevään ja kesän aikana. 



Kirjallisuus:

Barabasi, Albert-László (2002). Linkit – verkostojen uusi teoria. Helsinki: Terra Cognita.

Byrne, David (1998). Complexity Theory and the Social Sciences. London: Routledge.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Systeemit, kompleksisuus ja verkostot yksinkertaisesti selitettyinä

Kompleksisuus, verkostot ja järjestelmien ymmärtäminen on tieteen suurimpia haasteita, mutta valitettavasti tuntuu että keskustelu on jäänyt liiaksi pelkästään tiedemaailman sisälle. Mielestäni olisi jokaiselle ihmiselle tärkeää ymmärtää mitä nämä käsitteet ovat ja miksi ne vaikuttavat kaikkien elämään. 

Aloitetaan kompleksisuudella, termillä jota olen tässä blogissa viljellyt melko ahkerasti. Lienee paras aloittaa sillä, miksi kompleksisuus ei ole ollut tähän asti niin suuren kiinnostuksen kohteena. Tiedemaailmassa on pääsääntöisesti noudatettu reduktionismi nimistä ajattelua ja analyysin menetelmää (analyysi = pilkkoa kokonaisuus paloihin joita ymmärrämme), jossa tärkeimmäksi on nähty tiedon ja tieteen kehittäminen pala kerrallaan. Eli olemme saavuttaneet suurta ymmärrystä erilaisista varsin eristetyistä asioista, joiden avulla ja joita yhdistelemällä olemme kyenneet luomaan nykyiset hienot teknologiamme. 

http://akilleenkanta.blogspot.fi

Kompleksisuus onkin ilmiö joka on alkanut kiehtoa tiedemiehiä, kun on huomattu, että reduktionismilla on omat rajansa. Osa on sitä mieltä, että osasista saatu tieto on jo saavuttanut huippunsa, joten kiinnostuksen on luonnollista suuntautua järjestelmien tasolle. Talous on hyvä esimerkki, siinä meillä on eittämättä empiirisesti todistettuja faktoja, jotka pätevät eri osasten kohdalla. Tosin on muistettava, että osa näistä faktoista jotka ovat muuttuneet jopa premisseiksi, eli perusoletuksiksi ovat kyseenalaisia. Esimerkiksi näin voitaneen sanoa homo economicus -olettaman osalta. Eli että jokainen yksilö taloudessa pyrkii maksimoimaan oman hyvinvointinsa. Näinhän ei kuitenkaan ole todellisuudessa, vaan ihmisillä on erilaisia ideologioita ja elämänkatsomuksia. Taloustieteessä ei kuitenkaan ole aikaa tai mahdollisuuksia lähteä kyseenalaistamaan tällaisia premissejä, koska se tavallaan johtaisi ikuiseen väittelyyn. OK, mutta silti tullaan tilanteeseen, että vaikka tietäisimme kaikkien järjestelmän osien ominaisuudet ja niiden tavoitteet, kadotamme todellisuudessa kontaktin siihen mitä syntyy kaikkien osasten yhteistoiminnasta. Tämä on kompleksisuuden haaste. Se on järjestelmän ominaisuus, jotain enemmän tai vähemmän kuin osiensa summa. Olennaisinta on ymmärtää, että mahdollisten lopputulemien määrä on niin suuri, että tarkkaa ennustetta järjestelmän toiminnan seurauksista on mahdoton antaa. 

http://akilleenkanta.blogspot.fi

Tässä uudenlaisessa tavassa yrittää ymmärtää maailmaa ovat olennaisina järjestelmät, verkostot ja kompleksisuus. Kiinnostus siis keskittyy osien ymmärtämisen sijasta niiden yhteisvaikutukseen. Vielä muutama vuosikymmen sitten koko ilmiö oli lähes tuntematon, mutta nyt arvellaan että tuleva vuosisata on nimenomaan kompleksisuuden ja verkostojen vuosisata tieteessä. Tiedämme valtavasti eri osista, mutta todella vähän niiden yhteistoiminnasta. Kompleksisuuden selkärangan muodostavat verkot, joiden tutkimus on suorastaan räjähtänyt viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. On huomattu, että verkkoteoria on hyvin universaali, se käsittää itseasiassa ei pelkästään internetiä, joka mahdollisti koko teorian, vaan ylipäänsä kaikki systeemit aina biologiasta yhteiskuntatieteisiin. Kaikista systeemeistä on mallinnettavissa verkko, jonka perusteella se toimii. Oli kysymys sitten ihmisen kehosta, sotilasorganisaatiosta, internetistä tai soluista. 

http://akilleenkanta.blogspot.fi


Kompleksisuuden ymmärtämisessä haasteensa asettavat myös ns. kynnyspisteet (tipping point), joilla viitataan johonkin kynnykseen, jonka jälkeen kompleksinen järjestelmä muuttuu ei-lineaarisesti. Ilmastotieteilijät ovat varoittaneet tästä ilmastonmuutoksen kohdalla. Nimittäin ilmastonmuutos voi kehittyä lineaarisesti pitkään, mutta kynnyspisteen ylitettyään se saattaa vaihtaa kokonaan tasapainotilaansa. Tätä on havainnollistettu yksinkertaisesti rantapallo hiekkarannalla -esimerkillä. Ylhäällä olevassa kuvassa olen yrittänyt havainnollistaa tätä. Vaiheessa yksi systeemi on tasapainotilassaan ja pallo ikään kuin heilahtelee rannalla olevassa syvänteessä reunalta toiselle. Vaiheessa kaksi systeemi saavuttaa kynnyspisteen ja pallo ei enää palaa vanhaan tasapainotilaan, vaan siirtyy johonkin uuteen ja tuntemattomaan kohdassa kolme. 

http://akilleenkanta.blogspot.fi

Kompleksisuus käyttäytyy tavalla joka ei ole lineaarisesti mallinnettavissa. Lineaarisuus on ennustettavaa kehitystä, joka on nykyisen yhteiskuntamme ideologioiden ytimessä. Kehitysaskeleet ovat saman suuruisia ja ne jatkuvat ikuisuuteen. Kompleksisuuteen liittyy kuitenkin vahvasti ei-lineaarisuus, eli kehitys ei ole mallinnettavissa yksinkertaisesti. Eri osia on yksinkertaisesti liikaa, ja niiden yhteisvaikutusta voidaan vain yrittää säädellä jollakin tavalla. Tarkka ennustaminen on mahdotonta. Tämän vuoksi onkin surullisen huvittavaa, kun lineaarisia malleja yritetään soveltaa kompleksiseen järjestelmään kuten talous. 

http://akilleenkanta.blogspot.fi

Kompleksisuutta ei saa sekoittaa monimutkaisuuteen, kuten usein tehdään. Suomennettaessa sana complexity usein käännetään sekä kompleksisuudeksi, että monimutkaisuudeksi. Näillä termeillä on kuitenkin perustavanlaatuinen ero. Nimittäin monimutkaisuus on eräänlaista hallittua kompleksisuutta, eli siis eri osat (vihreät pallot) on yhdistetty siten että niiden tuottama lopputulos on ennustettavissa. Kello on klassinen esimerkki monimutkaisesta systeemistä, jossa on eri osia mutta niiden lopputulos on tiukasti säännelty. Osien lukumäärä on tiukasti säännelty samoin kuin niiden tulos. 



Kompleksisuus on siis eri asia, kuin tällainen kontrolloitava järjestelmä. Kompleksisessa systeemissä eri solmujen, eri palasten (vihreät pallot) määrää ei voida säännellä; se kasvaa tai laskee ja systeemi muokkautuu sen perusteella. Tämä tarkoittaa, että mitään lineaarisia sääntöjä ei ole olemassa sen suhteen mitä järjestelmä tuottaa. Toisin sanoen sitä ei voida kontrolloida palasten kautta. Sen sijaan ohjaaminen voi olla mahdollista, mutta vain jos tiedetään riittävän hyvin systeemiin vaikuttavat asiat. Talous on hyvä esimerkki kompleksisesta systeemistä. Silti valtavirtataloustiede perustuu edelleen reduktionistiseen ajatteluun. Jotkin taloustieteen koulukunnat ovat siirtyneet kohti systeemiajattelua, kuten ekologinen taloustiede ja vakaan tilan talous. 

http://akilleenkanta.blogspot.fi


Ongelma syntyy, kun elämme maailmassa, jossa monimutkaiset ja kompleksiset systeemit elävät rinnatusten. Tuntuu olevan ihmisen luontainen halu käsittää maailma kontrolloitavissa olevaksi monimutkaisuudeksi. Valitettavasti näin ei näytä runsaan todistusaineiston valossa olevan, vaan pikemminkin ymmärrämme paljon eri osien toiminnasta, mutta todella hälyyttävän vähän niiden yhteistoiminnasta. Tämä on muun muassa Nassim Talebin musta joutsen -teorian taustalla. Elämme kompleksisten järjestelmien keskellä, verkossa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja seurauksia on vaikea ellei jopa mahdoton ennustaa. Kiinnostumattomuus johtuu ehkä myös siitä, että koska kompleksisuutta ei pystytä kontrolloimaan, se mielletään ikään kuin hyödyttömäksi tutkimuksen kohteeksi. Näin ei kuitenkaan ole, vaan nimenomaan kompleksisia järjestelmiä tulisi yrittää ymmärtää enemmän ja paremmin, vaikkakin on todennäköistä että koskaan emme niitä voi täydellisesti ymmärtää. Tässä kohdin kuitenkin edes pieni ymmärrys on parempi, kuin asian sulkeminen pois. Mikäli haluamme edes yrittää ymmärtää nykyisiä talous- tai ympäristöongelmia, on fokus siirrettävä reduktionismista kompleksisuuden ymmärtämiseen. Eräs parhaista keinoista ymmärtää kompleksisuutta on yrittää ymmärtää näiden järjestelmien anatomiaa, jossa pisimmällä on verkkotiede.

Verkoista lisää seuraavassa kirjoituksessa.



Dokumenttisuositus: Connected: The Power of Six Degrees





Kirjallisuutta:

Barabasi, Albert-László (2002). Linkit – verkostojen uusi teoria. Helsinki: Terra Cognita.

Byrne, David (1998). Complexity Theory and the Social Sciences. London: Routledge.


Tainter, Joseph A. & Patzek, Tadeusz W. (2011). Drilling Down – The Gulf Oil Debacle and Our Energy Dilemma. Copernicus Books.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Ukrainan kriisi - näkökulmaeroja lännen ja idän välillä

Jokainen moderni länsimaalainen on nykyään tilanteessa, jossa hänellä on pääsy molempien osapuolien tarjoamaan uutisvirtaan ja propagandaan sekä virallisesti, että epävirallisesti. Virallisesti tämä tapahtuu television, lehtien ja nettisivujen kautta, epävirallisesti esimerkiksi Twitterin kautta. Mielenkiinnolla olen huomannut, miten Ukrainan tilanteesta vallitsee kaksi täysin toisistaan poikkeavaa näkökulmaa riippuen siitä oliko kyseessä niin sanottu länsimedia, vai venäläinen. Tilanne on haasteellinen kaikille, jotka haluaisivat edelleen elää aikakaudella, jolloin asioista oli vain yksi totuus. Koska itse olen kiinnostunut selvittämään molempien puolien näkökulmia, yritän purkaa tämän kahtiejaon tähän kirjoitukseen.


1. Euroopan ja USA:n näkemys Ukrainan kriisistä

- Ukrainassa oli korruptoinut valtiojohto, jonka kansa syrjäytti saadakseen demokratiaa
- Ukrainassa on nyt uusi demokraattinen ja vapautta arvostava hallitus vallassa
- Ukrainan hallitus oli ryhtymässä toimiin, mutta Venäjä häiritsi suvereenin maan koskemattomuutta lisäämällä joukkoja Krimillä ja valtaamalla kohteita siellä
- Venäjä rikkoo kansainvälisiä sopimuksia miehittämällä Krimin niemimaata


Ukrainan vanhassa hallinnossa oli valtavia ongelmia ja kansan tyytymättömyys oli suurta. Kuinka suurta roolia länsimaat lopulta näyttelivät on epäselvää. Lienee kaikille hyväksi, että Janukovits syrjäytettiin vallasta, mutta ongelmana on että hänet ilmeisesti oli äänestetty demokraattisella tavalla valtaan. Se taas tarkoittaa, että suuri osa väestöstä ei voi olla tyytyväinen vallankumoukseen. Mikä on Ukrainan uuden hallituksen tausta ja kuinka hyvin siinä on huomioitu itäsen osan venäläiset? Joidenkin tietojen mukaan uuden hallinnon ensimmäisiä toimia oli heikentää venäjänkielen asemaa maassa. Tämä ei vaikuta kovin yhtenäistävältä politiikalta. Mikäli kuitenkin nähdään, että Ukrainan uusi hallinto on legitiimi ja edustaa koko kansaa, tästä seuraa johtopäätös, että Venäjän toimet ovat yksiselitteisen vääriä ja sodanjulistus Ukrainalle. Tästä ei liene epäselvyyttä, kunnes sitten tutustutaa Venäjän näkökulmaan, jonka johdosta koko tilanne mutkistuu merkittävästi. 


2. Venäjän näkemys Ukrainan kriisistä

- Ukrainan Maidan protestiliike oli Yhdysvaltojen ja EU:n tukema ja aikaansaama vallankumous
- Uusi hallitus on tullut valtaan vallankumouksella ja on siten epädemokraattinen ja illegitiimi
- Uudessa hallituksessa on äärioikeistolaisia aineksia, jotka edustavat vain Ukrainan läntisten osien ukrainainalaista enemmistöä
- Ukrainassa ei ole tällä hetkellä laillista hallitusta ja maa on käytännössä sisällissodassa
- Ukrainan venäläinen vähemmistö ja idässä enemmistö tarvitsee Venäjän suojelua
- Sevastopolin tukikohta oli alivarusteltu sotilaiden ja kaluston osalta pahimman skenaarion varalta, ja sen strategisen merkityksen ja siellä olevien aseiden vuoksi sen asemaa oli vahvistettava


Kuten huomataan suurin epäkohta kohdistuu uuteen hallitukseen ja sen lainvoimaisuuteen. Venäjä ei pidä uutta hallitusta laillisena, koska se tuli vallankumouksellisesti valtaan. Ilmeisesti näin eivät myöskään ole nähneet asiaa itäiset maakunnat ja Krimin autonominen alue, joka ilmoitti eroavansa Ukrainasta. Krim on jopa pyytänyt Venäjää turvaamaan alueensa Ukrainan uutta hallitusta vastaan. Mikäli katsotaan, että Ukrainan uusi hallitus ei ole lainvoimainen, kuten Venäjä tekee, silloin voidaan kysyä rikkooko Venäjä sopimuksia viemällä asevoimansa Krimille? Voidaanko tällöin katsoa, että Ukrainan valtio on luhistunut ja maa on sisällissodassa ja anarkiassa? Täyttikö Venäjä vain tyhjiön? Tältä ainakin vaikuttaa tähän mennessä koska mitään aseellista yhteydenottoa ei ole tapahtunut. Hyvä kysymys myös on, onko Venäjä edes käyttänyt joukkojaan Krimillä? Vai ovatko kyseessä Krimin paikalliset joukot?

Päivitys: Suomen sotilaan analyysin perusteella ainakin Krimillä järjestystä valvovien joukkojen varustus ja aseistus on 99 % varmuudella Venäjältä. Silti voitaneen pitää avoimena onko Venäjä vain varustanut joukot? Tilanne on hyvin epäselvä edelleen.


Yhteenveto

Kriisissä on vaikea olla ottamatta puolia, mutta tuntuu että moni valitsee etenkin Suomessa automaattisesti Venäjävastaisen puolen. Tämä on tietysti ymmärrettävää historian tuntien, mutta kenties Ukrainan kriisiä pitäisi osata käsitellä erillään toisen maailmansodan tapahtumista. Ukrainan tilanne näyttää muistuttavan hyvin paljon monia muita viime vuosien kriisimaita, kuten Egyptiä, Libyaa ja Thaimaata: vallankumouksella ei saavuteta uutta ja parempaa maailmaa. Alkuperäinen tilanne on huono, mutta uusi tilanne ei ole sen parempi. Ukraina on erittäin jakautunut maa ja kenties viime aikaiset talousongelmat olivat viimeinen piste nykyiselle valtiolle, joka on ollut kriisissä lähes koko olemassa olonsa ajan. Tuntuu siltä, että Ukrainassa nyt nähtävät ongelmat ovat olleet peitossa vuosikymmeniä ja realisoituvat nyt kerralla. Esimerkiksi Krim liitettiin ensimmäistä kertaa Ukrainaan vuonna 1954 Neuvostoliiton sen aikaisen johtajan, ukrainalaisen Nikita Hrutsevin toimesta. Tuolloin koko asialla ei ollut merkitystä, eikä sillä ilmeisesti suurta merkitystä ollut tähän päivään saakka, kunnes Ukrainan hallitus vaihtui äkisti. Venäjän sekaantuminen on valitettava, mutta toisaalta myös nykyisen tilanteen valossa suuravallalta ehkä ymmärrettävä? Uskotteko, että USA tai Kiina katsoisi naapurissaan Meksikossa tai Mongoliassa tekemättä mitään? Etenkin jos sillä olisi eräs tärkeimmistä ja historiallisimmista sotilastukikohdistaan alueella? Venäjää on suorastaan toivottu apuun Krimillä, joka tekee tilanteesta entistä sekavamman. Toivottavasti tilanteeseen löydetään jokin kaikkia tyydyttävä ratkaisu, mutta nyt vallassa oleva Maidan tai Venäjän interventio eivät sellaisia ole. Jos tästä kriisistä jotain huomasi, se on suomalaisten primitiivinen Venäjä-pelko. Tuohon pelkoon ainakin itselläni on auttanut Ukrainan tilanteen taustojen selvittäminen ja molempien osapuolien seuraaminen mediassa. 

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Ukrainan kriisi - Viisi huomiota

Ukrainan tilanne pähkinänkuoressa

- Maa on ollut itsenäinen vuodesta 1991
- Jakautunut pahasti läntisen ja itäisten osien suhteen
- Läntiset maakunnat Eurooppa -myönteisiä, itäiset Venäjä
- Presidentinvaaleissa valittu ja nyt syrjäytetty Yanukovych oli suosittu venäläisemmässä idässä
- Uusi hallitus ilmeisesti länsimielisempi
- Tämä on johtanut esimerkiksi Krimin alueen irtaantumiseen, jossa venäläisten osuus väestöstä arviolta 61%


Ukraina on erittäin jyrkästi jakautunut länsi-itä -akselilla.


Tässä katsauksessa tuon muutamia kohtia esille, miksi Ukrainan kriisi on vakava uhka.


1. Verkottunut maailmantalous 

Kuten tiedämme, maailmantalous on erittäin tiheästi verkottunut ja tällä hetkellä melko haavoittuneessa tilassa. Ukrainan taloudellinen tilanne on katastrofaalinen ja sillä saattaa olla haitallisia vaikutuksia pankkien toimintaan. En ole vielä löytänyt tietoa siitä, mitkä maat ja pankit ovat altistuneimpia, mutta ilmeisesti ne ovat Moskovan suunnalla. Toisaalta EU:n asettamat pakotteet voivat aiheuttaa Itä-Euroopan maissa ongelmia. Mikäli Venäjän ja Ukrainan välinen kriisi alkaa, Venäjän vastaiset pakotteet olisivat myrkkyä Suomen viennille ja sitä kautta heikolle taloustilanteelle. Maailmantalous ei juuri nyt kaipaisi mitään suurta konfliktia.

2. Ydinvoimalat

Ukrainassa on 14 ydinreaktoria viidellä voimala-alueella. Reaktoreista suurin osa on otettu käyttöön jo 1980-luvulla. Ydinvoimalat täytyy pitää toimintakuntoisina kriiseistä huolimatta. Toivottavasti tähän on varauduttu myös mikäli taloudellista apua ei tule länneltä eikä idältä tai maa hajoaa. 

3. Euroopan kaasun- ja öljynsaanti

Ukraina on erityisen tärkeä solmukohta Venäjän kaasu- ja öljytoimituksille Eurooppaan. Kaasuntoimitukset ovat aiheuttaneet lukuisia kriisejä maiden välille, eikä liene epäselvyyttä siitä että Venäjä on valmis katkaisemaan toimitukset mikäli kriisi eskaloituu. Tämä tarkoittaisi energiansaannin ongelmia Itä-Euroopassa.

Ylen kuva, ei oikeuksia.

4. Kiinan omistukset ja maatalous

Neljäs kohta voi olla monelle yllätys, joten kannattanee lukea tämä viime syksyn uutinen. Eli Kiina on siis muun muassa vuokrannut valtavan alueen (5 % pinta-alasta) Ukrainasta itselleen maataloustuotteiden tuottamiseen. Ukraina on muutenkin eräs maailman suurimpia ruoantuottajia, joten kriisin vaikutukset voivat olla suuret. Kiinakaan tuskin katselee vierestä tilannetta.

5. Suuri väestö

Mikäli pahin tapahtuisi ja Ukrainan ja Venäjän välinen konflikti etenisi suoranaiseksi sodaksi, on huomionarvoista se, että Ukrainassa asuu lähes 45 miljoonaa ihmistä. Tästä syntyvä pakolaisongelma olisi yksinkertaisesti liikaa Euroopalle.


Ukrainan tilanne omaa siis monia potentiaalisia riskitekijöitä. Toivottavasti tilanne saadaan hallintaan ja maakunnat päättämään demokraattisesti haluavatko ne kuulua Ukrainaan vai Venäjään. Ukrainan jatkaminen yhtenäisenä valtiona näyttää tällä hetkellä erittäin epätodennäköiseltä.